A Grain Of Wheat Ministries

Lue Verkossa
Hengellinen Auktoriteetti

PALVELIJAN MUOTO

Osa 4

Hengellinen Auktoriteetti, kirjan kirjoittanut David W. Dyer

A "Grain Of Wheat" Ministries publication

Kirjan kirjoittanut David W. Dyer

ALKUSANAT

Osa 1: KAKSI AUKTORITEETTILAJIA (Nykyinen Osa)

Osa 1: KAKSI AUKTORITEETTILAJIA

Osa 2: KOORAHIN KAPINA

Osa 3: PALAVA PENSAS

Osa 4: PALVELIJAN MUOTO (Nykyinen Osa)

Osa 5: JOKAISEN MIEHEN PÄÄ

Osa 6: RUUMIIN PÄÄ




Osa 4: PALVELIJAN MUOTO

Olemme tässä artikkelisarjassa keskustelleet aiheesta hengellinen auktoriteetti. Olemme tutkineet yhdessä kahta maan päällä tänä päivänä olevaa auktoriteettityyppiä: asemallista, delegoitua auktoriteettia ja hengellistä, ”välitettyä” auktoriteettia. Olemme selvittäneet, miten välttämätöntä on kyetä tunnistamaan aito hengellinen auktoriteetti ja erottamaan se maallisesta lajista. Ja olemme nähneet miten Jumala valmistaa astiansa ja sitten ilmentää Itsensä heidän kauttaan seurakunnalle.

Kaikki tämä mielessä pitäen tulemme erään erityisen tärkeän kysymyksen eteen auktoriteettia koskien. Se on: mitkä ovat henkilön motiivit auktoriteetin käyttöön? Kun joku toimii tai puhuu auktoriteetilla, on taustalla väistämättä jokin tarkoitus. Lisäksi nämä motiivit paljastavat selvästi auktoriteetin lähteen. Esimerkiksi, kun vaikutteet ovat Jumalalta, auktoriteetti on Hänen. Hän on se, joka ilmestyy. Toisaalta, kun yksilössä herää halu dominoida, on mukana varmasti itsekästä kunnianhimoa. Siksi esille tuodun auktoriteetin takana olevien motivaatioiden ymmärtäminen, sekä omiemme että muiden, voi olla arvokas työkalu auktoriteetin lähteen ymmärtämiseksi. Muistakaamme, että ihmissydämen ajatukset ja aikomukset (etenkin omamme) ovat usein hyvin vaikea nähdä. Sen vuoksi on erittäin tarpeellista, että avaamme vilpittömästi sydämemme ja mielemme Pyhän Hengen valaistavaksi ja nöyrrymme Hänen edessään tutkiessamme Kirjoituksia yhdessä.

Koska Herramme Jeesus Kristus oli ylivoimaisesti paras esimerkki oikeasta hengellisestä auktoriteetista, tarkastelkaamme yhdessä Hänen elämäänsä ja opetustaan. Kun Jeesus kulki maan päällä opetuslastensa kanssa, hän käytti suuren osan ajastaan opettaen heitä. Hänen opetusmenetelmänsä olivat moninaiset ja yksilölliset. Usein Hän opetti heitä niin havainnollisesti kuin sanoillakin. Juuri ennen Jeesuksen työn huipentumaa maan päällä, Hän päätti suorittaa voimallisen havaintoesityksen auktoriteettiin liittyen. Ajankohta, jonka Hän valitsi tälle toiminnalle, Hänen palvelutyönsä huipentuma, on todistus siitä suunnattomasta tärkeydestä, jonka Hän tähän aiheeseen liitti.

Heidän aterioidessaan, Jeesus nousi pöydästä, riisui päällysvaatteensa ja vyötti ylleen liinavaatteen. Hän puki itsensä niin kuin palvelija. Sitten Hän eteni suorittaakseen alhaisimman orjan tehtävän: Hän pesi opetuslastensa jalat. Tässä oli lihaksi tullut Jumala, maailmankaikkeuden Luoja, Hän, jolla oli oikeus käyttää kaikkea auktoriteettia, toimimassa henkilökohtaisen apulaisen tavoin. Epäilemättä Hän yritti välittää ylen tärkeän sanoman. Hän osoitti niin painokkaasti kuin pystyi hengellistä auktoriteettia käyttävien ja hengellisten johtajien oikean asenteen ja aseman. Suorittaessaan tätä tehtävää Hän sanoi: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.” (Joh. 13:13-15). Hän sitten päättää tämän sanoman sanoen: “Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette. (jae 17)

Tästä meille sitten paljastuu oikean hengellisen auktoriteetin raamatullinen motivaatio. Niiden, joita Jumala käyttää välittämään auktoriteettiaan, tulee olla palvelijoita. Heidän asenteensa ja mielenlaatunsa eivät ole itsensä ylentäminen ”joksikin”, s.o. mestareiksi ja herroiksi, vaan alhaisimman aseman ottaminen. Heidän tulee käyttää Jumalan antamia lahjojaan muiden palvelemiseen sen sijaan että korottaisivat itseänsä. Jeesuksen toiminnot ovat paljon enemmän kuin vain perusta uudelle jalkojenpesuseremonialle seurakunnassa. Tässä meidän Jumalallinen Opettajamme on osoittanut meille suunnattoman periaatteen, joka hallitsee kaiken hengellisen auktoriteetin käyttöä Hänen kansansa keskuudessa.

Mitä tämä tarkoittaa meille käytännössä? Se tarkoittaa sitä, että kun Jumala alkaa käyttää joitakin auktoriteettinsa kanavana ja sen seurauksena he alkavat kohota muiden ihmisten silmissä, niin heillä itsellään ei ole mitään mielenkiintoa tällaiseen kohottamiseen. Heidän sydämensä eivät ole kiinnitettyjä heihin itseensä tai jonkinlaiseen ”asemaan” vaan ne ovat sen sijaan taipuneet muiden palvelemiseen. He ovat Jumalan nöyryyttämiä, ja niin heistä on tullut palvelijoita, sanan jokaisessa merkityksessä. Heidän elämänsä päämääränä ei ole enää tulla itse ”joksikin” seurakunnassa, vaan nostaa muita ylös, jotta he olisivat sitä, mitä Jumala haluaa heidän olevan. ”Itse” ei toimi enää motivaationa. Sen sijaan muiden hyvästä on tullut heidän toimiaan hallitseva dominoiva voima. Nämä ihmiset ovat todella ymmärtäneet Jumalan sanoman ja heistä on siksi tullut erittäin hyödyllisiä Hänen valtakunnassaan. Vaihtoehtoisesti, jos jollakulla ei sydämensä syvyydessä ole tätä asennetta, hän ei silloin ole aidosti sovelias hengelliseen palvelutehtävään.

Ne, jotka ovat todella Jumalan välineitä, eivät yritä “rakentaa omaa palvelutehtäväänsä”. Heidän motivaationsa ei ole koskaan ”rakentaa suurempi seurakunta kuin jollakulla toisella” tai pitää niin monia kuin voivat omassa vaikutuspiirissään. He eivät luo omia imperiumeja tai valtakuntia käyttämällä Jeesuksen nimeä ja Jumalan sanaa naamiona itseään palvelevalle elämiselle. Nämä eivät ole ihmisiä, jotka nauttivat muiden kontrolloimisesta eikä kylpemisestä sellaisessa tunteessa, että on ”Jumalan mies tai nainen”. He ovat yksinkertaisesti palvelijoita, jotka työskentelevät muiden hyväksi. Tällainen auktoriteetti ei ole koskaan kovaa tai vaativaa, koska sitä ilmentävä henkilö ei odota saavansa siitä mitään henkilökohtaisesti. Se on auktoriteettia, jolla on kaikesta inhimillisestä täysin eroava motivaatio. Tällainen johtajuus voi tulla ainoastaan toisesta lähteestä. Siinä näkyy Jumalan oikea luonne.

UUDEN TESTAMENTIN “ARVONIMET”

“Arvonimet”, joita Uusi Testamentti käyttää kuvaamaan Jumalan palvelijoita heijastavat em. totuutta vahvasti. Alkuperäisestä tekstistä puuttuu täysin ajatus, että miehet ja naiset seurakunnassa hallitsisivat ja vallitsisivat toisiaan. Monessa tapauksessa kuitenkin terminologian todellista merkitystä on väännelty suuresti tai se on jopa kokonaan kadoksissa nykyiseltä sukupolvelta. Ehkäpä paras esimerkki tästä ongelmasta on sana ”minister” [palvelija, pappi; esimerkki avautunee vain englanninkieliselle lukijalle, suom.huom.] Nykyään ”minister” on se, joka ”johtaa” seurakuntaa. Tällä henkilöllä on virallinen arvonimi, uskonnollinen asema, ehkäpä myös tiettyjä erityisiä vaatekappaleita, joita hän käyttää erottautuakseen muista, ja yleensä ottaen hänet on kohotettu muiden yläpuolelle. Usein jäseniltä odotetaan suuriasteista kunnioitusta; samantyylistä kuin voi antaa poliittisesti arvovaltaiselle henkilölle.

Kuitenkin se, mitä Raamattu paljastaa “minister” –sana merkityksestä on kovin toisenlainen. Kreikassa on oikeastaan kolme eri sanaa, jotka käännetään täksi yhdeksi englannin sanaksi ”minister”. Ensimmäinen on DIAKONOS. Se tarkoittaa ”palvelija” tai ”apulainen”. Toinen sana LEITOURGOS viittaa johonkuhun, joka palveli yleisöä erityisellä kyvyllään omalla kustannuksellaan. Kolmas sana HUPERTES tarkoitti alun perin ”alisoutaja”, mikä oli alempiasteinen merimies. Se tarkoitti myöhemmin mitä tahansa toisen johtamaa käskynalaista toimintaa. Eräät muut sanat, jotka liittyvät hengellisen palvelun ajatukseen ovat: DOULOS, ”kahleorja”; OIKETES, ”kotitalouspalvelija”; MISTHOIS, ”palkattu palvelija” ja PAIS, ”palveluspoika”. (Määritelmät Vine’s Expository Dictionary of New Testament Words -sanakirjasta.)

Missään näistä sanoissa mikään ei viittaa siihen käsitykseen, jonka tapaamme yleisesti seurakunnissa nykyään. Palvelijat eivät kerro niille, joita he palvelevat, mitä heidän tulee tehdä. He eivät ole niitä, jotka hallitsevat ja vallitsevat muita. Sen sijaan heidän tehtävänsä on olla apuna muille palvelemalla heitä alhaiseen tyyliin. Näistä termeistä ei löydy itsen korottamista, ei maailman silmissä kohoamista eikä mitään erityistä sosiaalisen kunnioituksen asemaa. Itse asiassa asia on juuri päinvastoin. Tällaisen terminologian käyttö viittaa siihen, että nämä henkilöt ovat nöyrtyneet ja heistä on tullut aitoja palvelijoita seuraamalla Herramme Jeesuksen koko elämän esimerkkiä (Fil. 2:8). Tästä lyhyestä selvityksestä ilmenee, että sanan ”minister” käyttö tämän ajan seurakunnassa on niin väärin sovellettu, että se tarkoittaa käytännössä katsoen vastakkaista kuin mitä se tarkoitti Jeesuksen aikana.

PALVELUTOIMINNOT

Uskon, että meidän kaikkien on aika tutkia vakavasti uudelleen käsitystämme siitä, mitä Jumala yrittää välittää meille sanassaan. Kun käytetään sellaisia termejä kuin apostoli, profeetta, palvelija, vanhin jne., niin mikä tarkalleen on Mestarimme ajatus niiden takana? Edellä käymästämme keskustelusta on selvää, että ne eivät voi olla arvonimiä tai merkkikylttejä, jotka puhuvat erityisistä tärkeistä asemista tai ”viroista” seurakunnassa. Se olisi suoraan ristiriidassa Jeesuksen selvän opetuksen ja esimerkin kanssa. Siksi meidän täytyy jatkaa etsimistä, kunnes näemme Jumalan valossa ilmestyksen, joka on sopusoinnussa kaikkien Kirjoitusten kanssa. (On syytä huomata, että sanalle ”virka” (office), joka on joissakin englanninkielisissä Raamatun käännöksissä viittaamassa kaitsijoiden ja seurakuntapalvelijoiden palvelutehtävään (1.Tim3:1; 3:10:3:13), ei oikeasti ole mitään vastinetta alkuperäisessä kreikassa vaan se on kääntäjien keksintö.) [Sama pätee myös joissakin suomalaisissa Raamatun käännöksissä; suom.huom.]

Sen sijaan, että sanoja “seurakuntapalvelija” (“minister”), “apostoli” ja ”vanhin” pidettäisiin asemallisina arvoniminä, niiden voitaisiin yksinkertaisesti ymmärtää olevan kuvauksia tietyistä palvelutoiminnoista Kristuksen ruumiissa. Sitä kuvataan parhaiten ehkä käyttämällä maallisia analogioita, koska meillä ei ole niihin liittyen mitään uskonnollisia ennakkokäsityksiä. Esimerkiksi kuka tahansa voi mennä kalaan. Mutta jos joku kalastaa usein ja hänestä tulee taitava kalastamisessa, niin sitten voisi sanoa, että hän on ”kalastaja”. Se ei ole hänen arvonimensä ja jonkinlainen asema vaan kuvaus siitä, mitä hän tekee. Samalla tavoin monet osaavat korjata vuotavan hanan, mutta kun he tekevät säännöllisesti sellaista työtä ja tulevat hyviksi siinä, mitä tekevät, silloin heitä pidetään ”putkimiehinä”. Sama pätee seurakunnassa. Jumala on antanut jokaiselle erityisiä tehtäviä. Saatamme kutsua niitä nykyään ”palvelutehtäviksi”. Ne ovat ainutlaatuisia palvelualueita, joiden kautta ravitsemme Kristuksen ruumista. Kun Jumala käyttää säännöllisesti jotakuta profetian alueella ja hänet tunnetaan tämän lahjan käyttäjänä, niin silloin häntä voidaan kutsua profeetaksi. Kun Jumala lähettää jonkun erityisesti perustamaan ja ruokkimaan seurakuntia, niin silloin hän tulee tunnetuksi apostolina, joka tarkoittaa ”lähetetty”.

Kun nämä sanat, joita nykyään seurakunnassa ajatellaan arvoniminä tai asemina, nähdään pelkästään palvelutoimintojen kuvauksina, niin kaikki ristiriita Jeesuksen opetusten kanssa häviää. Sen sijaan, että ne olisivat keino korottaa tiettyjä lahjakkaita yksilöitä muiden yläpuolelle, ne ovat yksinkertaisesti keino kuvata minkä tyyppisiä palvelijoita nämä ihmiset ovat. Tämä ajatus saa vahvasti tukea, kun tutkimme, miten näitä sanoja ei käytetä Uudessa Testamentissa. Esimerkiksi Kirjoitukset eivät koskaan käytä fraasia ”Apostoli Paavali”, korostaen siten arvonimeä. Sen sijaan luemme ”Paavali, apostoli”, palvelija, jonka Toinen on lähettänyt suorittamaan palvelua Hänen seurakunnalleen. Emme koskaan tapaa ”Vanhin Pietaria”, ”Pastori Jaakobia” [”Reverend James”; ”reverend” - sana, joka on kirjaimellisesti ”kunnianarvoisa”, ei liene suomessa vastinetta vaan se käännetään ”pastoriksi”; suom. huom.] tai ”Pastori Johannesta” pyhässä sanassa. Jumalalla on mielessä jotakin täysin erilaista kuin tällainen.

Näitä erilaisia palvelutehtäväkuvauksia ei siis käytetä arvoniminä Uudessa Testamentissa ja Jeesus jyrkästi kielsi arvonimien käytön seuraajiensa keskuudessa. Kun Hän sanoi opetuslapsilleen: ”isäksenne älkää kutsuko ketään” (Matt.23:9), se ei ollut vain kielto käyttää yhtä yksittäistä sanaa. Se oli selvästi opetus sitä vastaan, että yksilö nostetaan merkittävään asemaan arvonimeä käyttämällä. Hän selittää sanomalla: ”te olette kaikki veljiä”. Olette kaikki tasaveroisia. Olette kaikki samalla tasolla. Kenestäkään ei tule koskaan isompaa, parempaa tai suurempaa kuin toisesta. Hän vahvistaa tämän totuuden vaatimalla: ”älkää antako kutsua itseänne rabbiksi [’teacher’] tai mestareiksi” (joissakin muinaisissa kreikan teksteissä on ’johtaja’ ’mestarin’ sijasta) (Matt 23:7-10). Tämä osoittaa selvästi, että kaikki erityisten sanojen käyttö erottamaan tai nostamaan yksi uskova toisen yläpuolelle on vastoin selvää Jumalan sanan opetusta. Ylistys Jumalalle, kaikki arvonimet on varattu Jeesukselle! Hän on ”kuningasten Kuningas” ja ”herrojen Herra”.

JUMALALLINEN JÄRJESTYS

Kristillisissä piireissä monet opettavat nykyään jumalallisesta järjestyksestä. Perusajatus tämän opetuksen taustalla näyttää olevan, että Jumalan seurakunnan sisällä on olemassa tietynlainen hierarkia, eräänlainen käskytysketju, ja kun me tunnustamme sen, alennumme ja ”menemme linjaan”, niin täytämme Jumalan tahdon ja koemme siunauksen. Tässä ”käskytysketjussa” apostolit ovat huipulla, sitten tulevat profeetat, evankelistat jne. Toiset ryhmät laittavat ehkä ”pastorin” johtajaksi, seuraavaksi vanhimmat hänen alapuolelleen, sitten diakonit, pyhäkouluopettajat ja niin edelleen linjassa alaspäin. Vaikka tähän teemaan on monia variaatioita niin perusoletukset ovat yleensä samat: seurakunnan sisällä on tietynlainen pyramidirakenne, vastaavanlainen kuin maallisessa yhdistyksessä tai hallituksessa. Lisäksi väitetään, että tämän rakenteen kautta Jumala johtaa kansaansa.

Luetaanpa yhdessä Raamattua tämä mielessä pitäen. ”Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi: ’Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä’” (Matt.20:25-28). Luukkaan selonteosta huomaamme, että näitä herroina hallitsevia kuninkaita sanottiin ”hyväntekijöiksi”. Toisin sanoen, he hallitsevat alapuolellaan olevien ”hyväksi”. Tähän ajatukseen liittyen Jeesus sanoo: ”Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niin kuin nuorin, ja johtaja niin kuin se, joka palvelee.” (Luuk.22:25-27).

Tästä löydämme aidon jumalallisen järjestyksen. Seurakunnan tien tulee olla täsmälleen vastakkainen maailman tielle. Maailmassa on hierarkia ja käskytysketju, mutta Jumalan seurakunnassa ei pitäisi olla mitään sellaista. Tällaisen toiminnan on Jumalamme jyrkästi kieltänyt! Sillä ei ole väliä, mitä muut tekevät. Meidän aikamme suosittu käytäntö tai tapa ei vaikuta asiaan mitenkään. Meidät on kutsuttu tottelemaan Jeesusta. Monet meistä yleisesti toteavat, että uskomme Raamattua ja, että sinne taltioidut sanat ovat suurin auktoriteetti. Kuinka sitten voimme sallia yleisen mielipiteen ja yleisten menetelmien määrätä Herralle tekemäämme työtä?

OIKEA JOHTAJUUS

Tämä on Jumalan suunnitelma. Niillä, joita Jumala käyttää välittämään auktoriteettiaan on täysin erilainen asenne kuin niillä, joilla on auktoriteettia maailmassa. Heillä ei ole mitään aikomusta ”käyttää auktoriteettia” toiseen veljeen tai sisareen, vaan he yksinkertaisesti välittävät Jumalan tahdon Hänen johtamisensa mukaan. Nämä miehet ja naiset eivät koskaan tule asemaan, jossa olisivat korkeammalla kuin toiset tai heidän ”yläpuolellaan” vaan he ovat palvelijoita, jotka käyttävät lahjojaan muiden rakentamiseen. Paavali itse sanoo hänen kauttaan ilmentyvästä auktoriteetista: ”ei niin, että tahdomme vallita teidän uskoanne, vaan me yhdessä autamme teitä teidän iloonne” (2.Kor.1:24). Vaikka jotkut englantilaiset Raamatun käännökset kääntävät 1.Tess.5:12 siten, että ikään kuin joku olisi toisen ”yläpuolella” Herrassa, niin tässä käytettävä kreikan sana on PROISTEMI, joka tarkoittaa pohjimmiltaan ”johtaa”, eikä hallita. [Suomalaisessa käännöksessä (1938) tämä kohta onkin käännetty ”johtajanne”; suom. huom.] Niin kuin olemme nähneet: koko Jeesuksen ja Raamatun konsepti on tulla palvelijaksi eikä hallitsijaksi. Vaikka jotkut voivat olla edellä toisia hengellisessä kypsyydessä, niin se ei merkitse, että heidän tulisi hallita Kristuksen ruumista.

Ehkäpä nyt olisi hyödyllistä tarkastella, mitä tarkalleen ottaen johtajuuden konsepti pitää sisällään. “Johtaa” raamatullisessa mielessä ei tarkoita käskemistä, määräämistä tai millään tapaa auktoriteetin käyttämistä “yli” jonkun. Sen sijaan se tarkoittaa, että joku kulkee edellä esimerkkinä. Muut, nähdessään tämän esimerkin, tajuavat, että se on Jumalasta ja seuraavat. Juuri tällä tavoin oikea paimen toimi Jeesuksen päivinä. Hän kehitti läheisen suhteen eläimiinsä. Ne tunsivat hänet hyvin ja luottivat häneen. Siksi, kun hän jätti lauman, se seurasi häntä kokemukseensa luottaen, että hän johti sitä vihreämmille niityille. Nämä paimenet eivät ajaneet lampaita takaapäin. He eivät lähettäneet käskyä lampaille siirtyä tiettyyn paikkaan. Heidän esimerkkinsä ja uskollisuutensa teki heistä johtajia. Tätä on Uuden Testamentin auktoriteetti. Se on rakkauden palvelua, Jumalan tahdon osoittamista esimerkillä ja uskollisuudella.

On mielenkiintoista, että Jumala valitsi sellaisten termien käytön kuin “vanhimmat” ja “isät” kuvaamaan niitä, jotka olivat kypsempiä Herrassa. Nämä termit (vastakkaisena esim. ”kenraalille” tai ”kuvernöörille”) valittiin huolellisesti välittämään Jumalan ajatus. Jos ajattelet asiaa, tajuat, että isänä tai isoisänä olemiseen liittyy tärkeä näkökanta, joka on kovin erilainen kuin määräysvaltaa pitävällä. Yksinkertaisesti sanottuna: isällä on mielessä lastensa hyvinvointi. Hyvälle isälle ei ole mikään ongelma, jos hänen lapsistaan tulee suurempia kuin hän. Itse asiassa se on hänen tavoitteensa. Hän on ainoastaan iloinen, jos he voivat olla paremmin koulutettuja, onnellisempia, rikkaampia, jos heillä on parempi koti ja elämä. Hänen tavoitteensa on palvella heitä ja auttaa heitä menestymään kaikilla alueilla. Isien tulee olla hyvin todellisella tavalla lastensa palvelijoita.

Vastaavasti jokaisen Jumalan tosi palvelijan päämääränä on rakentaa muita. Hänen työnsä on ilmentää Jeesuksen todellisuutta heille tavalla, joka rohkaisee heitä tulemaan todellisiksi opetuslapsiksi. Tehtävämme on palvella muita, ei itseämme. Etuoikeutemme on rohkaista muita seuraamaan Jeesusta sellaisella tavalla, että, jos mahdollista, heistä voisi tulla ”suurempia” kuin me olemme. Jos heistä tulee viisaampia, voimakkaampia, enemmän Jumalan käyttämiä tai tunnetumpia, niin sen tulisi meille suurimman siunauksen lähde. Koska me olemme heidän palvelijoitaan, meille on vain ilo kun heidät korotetaan. Tämä on palvelutehtävämme täyttymys: auttaa muita tulemaan kaikeksi, joksi Jumala haluaa heidän tulevan.

Asetetaanpa tämä sitten vastakkain sen kanssa, mitä maailmassa tapahtuu tänä päivänä. Politiikassa, liiketoiminnassa, urheilussa, teatterissa ja kaikissa muissa toiminnoissa ihmiset kapuavat huipulle. He haluavat olla suurimpia ja parhaimpia, rikkaimpia tai kuuluisimpia. Monesti tästä kilpailusta olla suuri tulee langenneen ihmisluonnon ruma ilmentymä. Valtataisteluista, valheista ja petoksesta tulee osa prosessia. Eteenpäin pääsyssä on täysin välttämätöntä, että heikkoutta tai epäonnistumista ei myönnetä eivätkä muut saa tietää, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ulkoisista puitteista tulee todellisuutta tärkeämpää, koska ne tekevät vaikutuksen muihin. Siten tekopyhyys rehottaa. Lyhyesti sanottuna, monet tämän maapallon asukkaat ovat päivittäin mukana valtataistelussa. He yrittävät nousta muiden yläpuolelle ja samaan aikaan he yrittävät estää muita voittamasta itseään ja painavat heitä alas.

MIKÄ ON MEIDÄN NYKYINEN TILAMME?

Millainen on sitten nykyinen tilanne seurakunnassa? Kumpaan kahdesta yllä olevasta esimerkistä voisimme verrata käytäntöjä, joita kohtaamme Jumalan huoneessa? Surullista kyllä, usein jälkimmäinen näistä kahdesta kuvaa tilannetta seurakunnassa. Ihmisen halu korottaa itseään löytyy monista saarnastuoleista. Taipumus pitää muut matalana löytyy myös. Halu tulla yhä vaikutusvaltaisemmaksi ja kuuluisammaksi motivoi monia työntekijöitä nykyään. Meidän aikamme normi on todeta ”kuinka monta ihmistä” johtajalla on ”hänen” seurakunnassaan. Kuinka moneen seurakuntaan hänen palvelutehtävänsä ulottuu? Mitkä ovat lukumäärät? Kuinka paljon on menestystä? Kuinka suureksi tämä ”palvelija” on tullut?

Tässä käytännössä on menty niin pitkälle, että ymmärtääkseni joissakin Raamattukouluissa opetetaan tulevaisuuden johtajille jopa erityisiä tekniikoita, joilla he voivat ylläpitää auktoriteettiaan. Niissä ymmärretään aivan liian hyvin, että jos ihmiset näkevät näiden johtajien inhimillisen puolen, niin heillä on vaikeuksia tunnistaa näiden auktoriteetti. Niinpä niissä opetetaan heitä pysymään etäällä seurakunnasta. Heitä kehotetaan olemaan ystävystymättä ”riviseurakuntalaisten” kanssa ja pitämään henkilökohtaiset ongelmansa vain omana tietonaan. Jos he eivät tee näin, niin ihmiset eivät kunnioita heitä tai tottele heidän auktoriteettiaan. Tällaisesta ei ainoastaan seuraa vääränlaisen auktoriteetin asettaminen seurakuntaan, vaan se myös tuomitsee tällä tavoin kuormitetun johtajan eristyneeseen ja siksi vaillinaiseen kristilliseen kokemukseen. Tällainen maallinen auktoriteettityyppi on täysin vieras Uuden Testamentin seurakuntakäsitykselle.

On myös tavallista tavata kristityt johtajat taistelemassa asemansa säilymisen puolesta seurakunnassa. Kun Jumala alkaa nostaa jotakuta toista seurakunnassa, ja muut alkavat tunnistaa ja kunnioittaa tätä sellaisena, jolla on sanoma Jumalalta, niin seurakunnan johtaja saattaa etsiä keinon päästäkseen eroon tuosta henkilöstä. Hänet lähetetään Raamattukouluun. Hänen annetaan hankkia oma seurakuntansa. Häntä syytetään kapinallisuudesta ja hänet heitetään ulos. Kaikki menetelmät ovat O.K., kunhan johtajan asema pysyy ennallaan. Syytökset, pelot ja kilpailu muodostavat kaikki lihallisen valtataistelun perustan.

Oikea hengellinen auktoriteetti taas virtaa Jumalasta. Kenenkään, jota Jumala todella käyttää, ei tarvitse koskaan taistella saavuttaakseen aseman tai palvelutehtävän. Jeesus on se, joka nostaa johtajia kansansa keskuudesta. Aidot johtajat eivät koskaan nosta itseään omilla saarnauskyvyillään, opetuskyvyillään tai yleensäkään vaikuta niin muihin, että he ajattelisivat heistä hyvää. Esimerkiksi Kuningas Daavid oli alhainen paimen, mutta Herra valitsi hänet johtamaan kansaansa. Monet profeetoista eivät olleet ketään eivätkä mitään, ennen kuin Jumala kosketti heidän elämäänsä ja alkoi virrata heidän kauttaan. Palvelutehtävä ei ole kunnianhimon tuote vaan seuraus läheisyydestä Jumalan kanssa. Ne, joita Jumala todella käyttää ovat niitä, jotka palvelevat muita ennemmin kuin omaa egoansa. Nämä työt kestävät tuomiopäivän koetuksen.

Meidän ei ole koskaan myöskään tarvis puolustaa “asemaamme” tai palvelutehtäväämme. Todellisella palvelijalla ei ole asemaa puolustettavana. Hän yksinkertaisesti Jumalan päätöksen mukaisesti on joko käytössä tai ei, niin kuin hänen Mestarinsa parhaaksi näkee. Kun Mooseksen johtajuus haastettiin, hänen vastauksensa oli langeta kasvoilleen Jumalan eteen. Hän tiesi, että Herra häntä käytti ja Hänen voimansa häntä ylläpiti. Inhimillinen voima ja järkeily vain saastuttaisivat sen todistuksen, jonka Jumala hänen kauttaan antoi. Jumala puolustaa sitä, mikä on aidosti Hänestä. Mikään ei estä Hänen tahtoansa toteutumasta ajan saatossa. Koskaan ei tarvita inhimillistä pinnistystä varmistamaan Jumalan työtä.

Yhteenotot, riidat, väittelyt, valtataistelut jne. ovat lihan tekoja. Alhaisuus, sävyisyys ja nöyryys ovat todiste Pyhästä Hengestä. Jos me puremme ja syömme toisiamme, se aiheuttaa varmasti tuhoa Jumalan perheväen keskuudessa (Gal.5:15). Jos Jumala on koskettanut meitä syvästi ja nöyrryttänyt meidät palvelijaksi kansalleen, työmme tuo siunausta ja palvelee kaikkia ympärillä olevia. Sitä me tarvitsemme kipeästi tänä aikana. Meidän ei tarvitse kuulla niitä, jotka käyttävät Jumalan asioita nostaakseen itseään ja rakentaakseen omia palvelutehtäviään vaan vastaanottaa niiltä alhaisilta, joiden kautta Jumala ilmentää Itseään.

Kerran, kun ne kaksitoista kulkivat Jeesuksen kanssa, he alkoivat riidellä. He alkoivat kiistellä siitä, kuka olisi suurin silloin, kun Jeesuksesta tulisi kuningas. Herra käytti tämän tilaisuuden yrittääkseen osoittaa heille jälleen jotakin siitä, kuinka Hänen ruumiinsa oli tarkoitus toimia. Hän otti pienen lapsen ja asetti sen viereensä ja sanoi jotakin hyvin syvämerkityksellistä: ”Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri.” (Luuk.9:48). Toisen kerran kaksi miehistä pyysivät erityisiä auktoriteettiasemia. Jeesus lausui jälleen jotakin, joka on täsmälleen vastakohta meidän normaalille, inhimilliselle ajattelutavalle. Luemme: ”joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan” (Matt.20:26,27). Näitä asioita ei ole tarkoitettu vain kivoiksi uskonnollisiksi filosofioiksi. Jeesus sanoi nämä sanat, jotta pyrkisimme elämään niitä todeksi.

TUNNISTAMISEN VAARA

Olemme puhuneet nöyryyden välttämättömyydestä Jumalaa palvellessamme ja siitä, kuinka oikea johtaja on todellisuudessa palvelija. On kuitenkin väistämätöntä, että kun Jumala alkaa käyttää ihmisvälinettä, jotkut ihmiset vaikuttuvat ja, ainakin omassa mielessään, nostavat hänet jonkinlaiseen asemaan. Kun joku ilmaisee oikeaa hengellistä auktoriteettia, on seurauksena usein se, että hän saa tietynlaista maallista auktoriteettia ihmisten silmissä. Itse asiassa ihmiset usein erittäin kovasti yrittävät antaa tällaista auktoriteettia johtajilleen. Tämä saattaa Jumalan palvelijan hyvin vaaralliseen asemaan. Kun kerran ihmiset, vaikka vain omassa mielessään, ovat asettaneet henkilön tähän tilanteeseen, on hän alituisessa kiusauksessa käyttää tätä maallista auktoriteettia. Sen sijaan, että Jumalan palvelija luottaisi edelleen Jumalaan, on mahdollista, että hän turvautuu inhimillisiin taktiikoihin. Kun tulee hankalia tilanteita, on helppoa tehdä omia päätöksiä ja ottaa asiat omiin käsiin. On mielenkiintoista, että, mitä enemmän Jumala astiaa käyttää, sitä suuremmaksi tämä vaara tulee.

Jälleen Mooseksen kertomus on meille esimerkkinä. Hän oli mies, josta tuli Jumalan auktoriteetin kanava hyvin merkittävällä tavalla. Hän osoittautui lähes täysin tottelevaiseksi tässä palvelutehtävässään. Mutta kerran, vain kerran, hän menetti malttinsa ja päätti käyttää asemallista auktoriteettiaan vastaamaan kansan tarpeeseen. Sen sijaan, että olisi tottelevaisesti puhunut kalliolle niin kuin Jehova oli käskenyt, Mooses iski vihaisesti kalliota sauvallaan. Jumala kunnioitti häntä tässä asemassaan ja antoi vettä kalliosta (4.Moos.20:11). Kuitenkin tämä toiminta tuli Moosekselle kalliiksi. Tämän yhden luonnollisen, inhimillisen auktoriteetin käytön vuoksi häneltä evättiin pääsy Kanaanin maahan. Tämä osoittaa selvästi kuinka tärkeänä Jumala pitää näiden kahden auktoriteettilajin välistä eroa.

Kaikkien Jumalan palvelijoiden tulisi painaa tämä sydämeensä. Kun Jumala käyttää heitä ja he nousevat ihmisten silmissä, heidän täytyy olla varovaisia, että he ilmentävät ainoastaan Hengen auktoriteettia, joka virtaa heidän kauttaan. Mikään luonnollinen tai asemallinen auktoriteetti ei kelpaa, vaikka näyttää, että sillä saavutetaan tarvittava lopputulos. Jumalan tahto saattaa olla varsin selvä. Hänen suuntansa saattaa olla Hänen käyttämilleen johtajille ilmeinen. Mutta mikään lihallista luontoa viehättävä luonnollinen auktoriteetti, ”virka”, lahja tai palvelutehtävä ei tuota hengellisiä lopputuloksia. Itse asiassa se ei voi. Raamattu sanoo: ”Väärä ei voi suoristua” (Saarn. 1:15). Mikään maallisessa valtapiirissä alkava ei voi koskaan tuottaa hengellistä hedelmää.

Tämä on Jumalan tie. Miehen tai naisen, joka toivoo miellyttävänsä Jumalaa, täytyy tulla palvelijaksi. Meidän tulee nöyrtyä Herran ja Kristuksessa olevien veljiemme edessä, pikemmin kuin kulkea maailman tietä. Sen sijaan, että etsimme korotusta ihmisten silmissä, jotta voimme kontrolloida heitä ja siten ”auttaa” heitä kulkemaan Jumalan teitä, meidän tulee valita alhaisuus. Tällä tavoin vain ne, jotka totisesti haluavat kuulla Jumalan äänen, kuulevat Hänen puhuvan kauttamme ja tottelevat. Juuri tällä tavoin Herramme Jeesus Kristus eli ollessaan maan päällä. Hänellä ei ollut ainoastaan oikeutta ja auktoriteettia vaatia tottelevaisuutta, vaan myös valta pakottaa asiat sujumaan mielensä mukaan. Kuitenkin, sen sijaan, että olisi käyttänyt tätä valtaa, luemme: ”joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. (Fil.2:6-8).

Rakkaat veljet ja sisaret. Tämä on tie. Se on ihmeellinen Henkilö. Käykäämme Hänen todellisuutensa täyteen kokemiseen.

Luvun loppuun 4

Lue muut luvut verkossa:

Osa 1: KAKSI AUKTORITEETTILAJIA

Osa 2: KOORAHIN KAPINA

Osa 3: PALAVA PENSAS

Osa 4: PALVELIJAN MUOTO (Nykyinen Osa)

Osa 5: JOKAISEN MIEHEN PÄÄ

Osa 6: RUUMIIN PÄÄ

We are always looking to offer books in more languages.


Want to help us by translating or proofreading books?

How to volunteer